maanantai 19. helmikuuta 2024

Chimichurri



Chimichurri on mainio kumppani grillatulle lihalle tai paistille. Käytä Etelä-Amerikasta kotoisin olevan chimichurrin valmistukseen tuoreita yrttejä, jotka antavat sille raikkaan aromikkaan maun. Lisään omaani aina myös tomaattia, joka tuo ruokaan ihanaa hedelmäisyyttä. Tarjosin tällä kertaa chimichurria vasikan picanha-paistin kanssa osana brunssia.


Neljään chimichurri-annokseen tarvitaan
2 shalottisipulia hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl hienonnettua persiljaa
1 dl oreganoa hienonnettuna
2 dl korianteria hienonnettuna
3 luumutomaattia siemenet poistettuna ja kuutioituna
1 limen mehu
1/2 dl oliiviöljyä
1 rkl punaista balsamico-etikkaa
1 tl sokeria
1 jalopeno siemenet ja valkoinen sisus poistettuna ja hienonnettuna
suolaa
1-2 rkl punaista chiliä siemenet poistettuna ja hienonnettuna




Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja anna maustua puolen tunnin ajan. Kannattaa lisätä punainen chili viimeisenä pieninä erinä, jolloin voit maistaen säätää chilisyyden haluamallesi tasolle.





perjantai 9. helmikuuta 2024

Intialainen linssipata Dahl



Kun tekee mieli lämmittävää ja mausteista pataruokaa, kannattaa kokeilla intialaista Dahl-linssipataa. Valmistin padan keltaisista linsseistä, jotka ovat helppoja käyttää, koska niitä ei tarvitse liottaa, huuhtelu riittää. Maku luodaan itämaisesta maustepaletista, johon kuuluu mm. kuminansiemeniä, korianterinsiemeniä sekä kurkumaa. Dahl on helppotekoinen yhden padan ruoka, jonka tuoksukin houkuttelee!



Neljään annokseen tarvitaan
3 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 rkl inkivääriä hienonnettuna
2 rkl kuminansiemeniä hienonnettuna huhmareessa
2 rkl korianterinsiemeniä hienonnettuna huhmareessa
400 g keltaisia linssejä huuhdeltuina
400 g kookosmaitoa
6 dl kuumaa vettä
2 rkl kana- tai kasvisfondia
1 limen mehu
korianteriruukku, josta varret hienonnettuna kypsymään seokseen ja lehdet annoksen päälle
1 rkl kurkumaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl chilijauhetta
suolaa
mustapippuria
mietoa punaista chiliä viipaleina annoksen päälle
turkkilaista jugurttia annoksen päälle
korianterin lehtiä annoksen päälle





Laita pataan öljy ja lämmitä keskilämmöllä kuminansiemeniä ja korianterinsiemeniä. Lisää sipuli ja valkosipuli ja kuullota ne. Lisää inkivääri, linssit, kookosmaito, kuuma vesi, fondi, limen mehu ja hienonnetut korianterin varret, kurkuma, paprikajauhe ja chilijauhe. Sekoita ja anna padan kypsyä rauhallisesti poristen puoli tuntia. Lisää suola ja mustapippuria ja tarkista maku. Annan padan kypsyä vielä 15 - 20 minuuttia niin että linssit kypsyvät ja sopivasti pehmenevät.

Annostele dahl lautasille ja lisää päälle punaiset chiliviipaleet, jugurttia ja korianterinlehtiä.











lauantai 3. helmikuuta 2024

Merisiilipasta


Merisiili on harvinaista herkkua, jota ilokseni saa nyt myös Helsingistä. Itse olen ostanut merisiilejä Ruoholahden City-Marketista, jonne sitä tulee tavallisesti viikonlopuksi. Merisiilistä syödään ainoastaan mäti, joka nautitaan sellaisenaan tai pastan joukossa. Kahdesta merisiilistä saa herkullisen pastan kahdelle. Vaikka merisiili on ulkonäöltään hieman pelottava, saat sen mädin tämän postauksen ohjeita seuraamalla talteen ilman suurempaa draamaa!


Kahteen annokseen tarvitaan
2 tuoretta merisiiliä
150 g spagettia
suolaa keitinveteen
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
1/2 shalottisipuli hienonnettuna
3 rkl auringonkukkaöljyä
1 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
2 rkl creme fraichea
1/2 sitruunan kuoriraaste
rucolanversoja 



Merisiilit myydään ja käytetään elävinä, joten valmista ne mahdollisimman tuoreina. Merisiileistä käytetään pastaan ainoastaan niiden mäti. Tässä ohjeet merisiilien misaamiseen:

Aseta merisiilit leikkuulaudalle yllä olevan kuvan mukaisesti. Ota osteriveitsi tai puukko, ja kopauta merisiilin keskelle terällä niin että kuori hieman rikkoutuu. Ota kaksi pientä lusikkaa ja työnnä ne selät vastakkain kuoren halkeamasta parin sentin verran sisälle. Kääntämällä lusikoita ulospäin halkaise merisiilin kuori alla olevan kuvan mukaisesti. 


Varaa viereen astia, jossa kylmää vettä ja muutama jääpala. Irrota lusikalla varovaisesti merisiilien mädit kokonaisina - yhdessä merisiilissä on kuusi lohkoa merisiilinmätiä. Puhdista merisiilin mätilohkoista jäävedessä kaikki tummat säikeet, ja siirrä kaikki puhdistetut 12 mätilohkoa uuteen astiaan. 

Laita spagetti kiehumaan runsaaseen suolalla maustettuun veteen.

Aja 10 mätilohkoa ja creme fraiche sauvasekoittimella hienoksi (2 lohkoa säästetään annosten päälle). Kuullota shalottisipuli ja valkosipuli keskilämmöllä öljyssä, ja lisää mätiseos, sitruunan kuoriraaste, sitruunamehu, suola ja mustapippuri. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä niin että kastike hieman saostuu ja tarkista maku.



Kun pasta on al dente -kypsää, nostele se pihdeillä kastikkeen joukkoon ja nostele niin että pasta kostuu kauttaaltaan. Siirrä pasta tarjoilulautasille, asettele päälle mätilohko ja koristele rucolanversoilla.