maanantai 8. syyskuuta 2014

Herkkutatit uunissa italialaiseen tapaan



Herkkutatti on suosikkisieneni. Hienoa siinä on paitsi maku myös se, että sen voi valmistaa niin monella tavalla. Päätin tällä kertaa kypsentää herkkutatit uunissa. Parmankinkku varren ympärillä pitää sienen mehevänä, timjami, valkosipuli ja sitruuna antavat maulle viimeisen silauksen!  


Kahteen alkuruoka-annokseen tarvitaan
3 keskikokoista herkkutattia
6 tuoreen timjamin oksaa hienonnettuna
3 siivua parman kinkkua
2 valkosipulin kynttä ohuina siivuina
Maldon-suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
lisäkkeenä lehtisalaattia tai rucolaa




Puhdista tatit huolellisesti ja halkaise ne pituussuunnassa niin että lakki pysyy kannassa kiinni. Laita tateille timjamia ja muutama siivu valkosipulia. Kääri parmankinkkusiivut sienten varsien ympärille niin että mausteet jäävät kinkkusiivujen sisälle.

Laita uuninkestävään vuokaan 1 - 2 rkl oliiviöljyä ja tatin puolikkaat. Paista 230-asteisessa uunissa 3 - 5 minuuttia riippuen tattien paksuudesta. Nosta pannu uunista, mausta mustapippurilla ja sitruunamehulla. Tarjoa lisäkkeenä salaattia tai rucolaa, jonka olet maustanut oliiviöljyllä, sitruunamehulla ja ripauksella suolaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti