perjantai 31. lokakuuta 2014

Kampasimpukoita, pinaattia, linssejä ja ananaskirsikoita



Bööööööö! Herkullinen Halloween-iltapala valmistui kampasimpukoista, linsseistä, ananaskirsikoista ja pinaatista. Kampasimpukoiden päälle tuleva rucola-valkosipulitahna toimii kastikkeena, linssit tuovat suutuntumaa ja ananaskirsikat hapokkuutta. Ruoka on stailattu Halloween-teemaan, mutta se maistui niiiiiiiiin ihanalta että tämä jää Blond Kitchenin listalle kurpitsapäiden häivyttyäkin!


Kahden ruokailijan annokseen tarvitaan
6 kampasimpukkaa
10 ananaskirsikkaa
100 gr pardina-linssejä
kourallinen rucolaa
kourallinen pinaattia
1/2 valkosipulin kynsi
oliiviöljyä
suolaa

Liota pardina-linssejä ohjeen mukaan. Keitä linssit ohjeen mukaan ja huuhtele ne.

Huuhdo ja kuivaa pinaatti ja rucola. Hiero morttelissa tahnaksi valkosipulin kynnen puolikas, 2 ananaskirsikkaa, 4 rucolanlehteä ja ripaus suolaa. Paista kampasimpukat kuumalla kuivalla pannulla 1 - 2 minuuttia kummaltakin puolelta.

Laita tarjoilulautasille pinaattia, rucolaa, kampasimpukat ja ananaskirsikat. Ripottele päälle hieman oliiviöljyä. Aseta kampasimpukoiden päälle rucola-tahnaa ja ripottele lautaselle linssejä. Nauti tunnelmallisessa kynttilän valossa hyvässä seurassa!



keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Sahramirisotto




Sahramilla maustettu risotto on yleellinen ja vähäkalorinen. Se sopii mainiosti kala- ja äyriäisruokien lisäkkeeksi. Sahromirisotto on olemukseltaan silkkinen ja kermainen, ja sen lämpimän keltainen väri ilahduttaa näin kaamoksen keskellä. Sahramin voi haluttaessa korvata kurkumalla. Kuvassa näkyvän lohivartaan resepti löytyy täältä


Neljän ruokailijan annokseen tarvitaan
30 gr voita
1 shalottisipuli hienonnettuna
ripaus sahramia
2 dl risottoriisiä, mieluiten Arborio-riisiä
suolaa
valkopippuria
½ sitruunan mehu
0,6 litraa kuumaa kalalientä
2 rkl parmesaania raastettuna

Kuullota voissa hienonnettua sipulia kunnes se on läpikuultavaa. Lisää sahrami, riisi, suola, valkopippuri sekä sitruunamehu ja sekoita. Lisää kauhallinen kuumaa kalalientä, sekoita ja anna liemen imeytyä riisiin, lisää taas kuumaa kalalientä ja sekoita. Jatka kalaliemen lisäämistä kunnes riisi on pehmeää ja siinä on edelleen purutuntumaa (aldente-kypsyys). Riisin tulee valmiina olla koostumukseltaan hieman kermainen. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Lisää lopuksi parmesaaniraaste.

Lohivartaat ja sahramirisotto



Maanantaina hain kesäisillä grillimauilla piristystä synkeään syksyyn. Tein pääruoaksi grillattuja lohivartaita sahramirisoton kanssa. Valmistin vartaat parilalla, joka tuo ruokaan ihanan grillatun aromin mielestäni paljon paremmin kuin sähkölieden grilli. Lohivartaat marinoidaan maustetussa sitruuna-oliiviöljyseoksessa, joka esikypsentää ne. Vartaiden jujuna on se, että lohipalat ladotaan vartaisiin samankokoisten paprika- ja sipulipalojen kanssa. Lohi kypsyy näin kasvisten suojassa meheväksi jääden sisältä roséksi. Täytyy sanoa että lohi maistui täydelliseltä rapsakoiden kasvisten ja sahramirisoton kanssa! Tätä ruokaa aion tehdä pian uudelleen, niin hyvää se oli!


Neljälle ruokailijalle tarvitaan
varrastikkuja
500 gr lohifilettä, josta on poistettu nahka sekä ruodot
1 punainen sipuli
1 keltainen paprika
½ sitruunan mehu
½ dl oliiviöljyä
1 pieni chili hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi puristettuna hienoksi
1 rkl sitruunatimjamia marinadiin ja hieman koristeluun
maldon-suolaa

Leikkaa lohifile reilun 2 sentin paloiksi. Kuori sipuli ja leikkaa se kuvan mukaisesti ohuiksi parin sentin levyisiksi paloiksi. Halkaise paprika, poista kanta, valkoiset osat sekä siemenet ja leikkaa parin sentin paloiksi. Pujota varrastikkuun vuorotellen paprika-, sipuli- ja lohipalat.




Sekoita marinadia varten sitruunamehu, oliiviöljy, hienonnettu chili, valkosipuli, sitruunatimjamia ja ripaus suolaa. Kaada seos vartaiden päälle, kääntele vartaat marinadissa ja laita jääkaappiin marinoitumaan puoleksi tunniksi.

Pariloi vartaat lempeästi joka puolelta kypsiksi. Ripottele kypsien vartaiden päälle vähän maldon-suolaa ja koristele tuoreella sitruunatimjamilla. Tarjoa sahramirisoton kera.

Kuvassa näkyvän sahramirisoton ohjeen löydät täältä!




maanantai 27. lokakuuta 2014

Pariloidut vihannekset italialaisittain



Tämän lokakuun lopun maanantain teemana ovat kesäiset grillimaut. Halusin piristystä tämän harmauden keskelle ja valmistin alkuruoaksi grillattuja vihanneksia italialaiseen tapaan. Tai itse asiassa pariloituja, kun kotikeittiön sähköliedellä ruokaa valmistetaan. En tiedä kuinka paljon ihmiset parilaa kotonaan käyttävät, mutta itse käytän sitä usein varsinkin syksyllä ja talvella. Parilalla saa ruokaan ihanan grillatun maun, ja tulos on mielestäni autenttisempi kuin uunin grillitoimintoa käyttämällä. Grilli-illan ateriaan kuului myös lohi, joka sekin valmistui tänään parilalla!


Näitä tarvitaan:
fenkolia
punaista paprikaa
vihreää paprikaa
kirsikkatomaatteja
sitruunaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
lisäkkeeksi esimerkiksi oliivileipää

Viipaloi fenkolit puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Säästä fenkolin vihreät lehdet ja pilko ne pieneksi. Poista paprikoista kanta, siemenet sekä valkoiset osat ja leikkaa ne pituussuuntaan reilun sentin levyisiksi viipaleiksi. Viipaloi sitruuna reilun puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi.




Lämmitä parilapannu kuumaksi ja pariloi sitruunaviipaleet niin että ne pehmenevät, saavat väriä ja makeutuvat. Pariloi fenkoli kummaltakin puolelta ja siirrä astiaan. Purista päälle sitruunan mehua, lisää hieman oliiviöljyä sekä hienonnetut fenkolinlehdet. Peitä kelmulla ja anna maustua huoneenlämmössä.

Pariloi punaiset paprikat kuoripuoli alaspäin kunnes kuori on tummunut. Laita paprikat kylmään veteen, anna olla hetki ja riivi mustunut kuori pois. Mausta ripauksella suolaa, oliiviöljyä ja mustapippuria. Pariloi vihreä paprika kypsäksi, siirrä astiaan ja ripottele päälle oliiviöljyä. Lämmitä kirsikkatomaatteja parilalla hetki niin että ne pehmenevät ja saavat makeutta. Halkaise tomaatit.

Aseta vihannekset tarjoilulautasille, purista päälle pariloidun sitruunan mehua ja tarjoa esimerkiksi oliivileivän kanssa.



sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Selleri-omenakeitto



Koleaan päivään sopii lämmin aromaattinen selleri-omenakeitto. Kävimme viikolla illallisella mainiossa Copas y Tapas -ravintolassa, jossa nauttimiimme tapaksiin tämän kaltainen keitto kuului. Innostuin valmistamaan siitä oman versioni, jossa sellerin kumppaniksi tulee vihreää hapokasta Granny Smith -omenaa, sipulia ja perunaa. Viimeinen silaus luodaan päälle ripotelluilla paprikan ja inkiväärin kuutioilla. Kiitokset Copas y Tapasin ystävälliselle tiimille taas ihanasta illallisesta ja inspiraatiosta!


Kahden ruokalijan alkuruokakeittoon tarvitaan
200 gr juuriselleriä
1 Granny Smith -omena
1 sipuli
1 jauhoista laatua oleva peruna
valkopippuria
suolaa
1 dl kermaa

1/4 punaista paprikaa
1/2 cm pala inkivääriä

Pilko paprika ja inkivääri mahdollisimman pieniksi kuutioiksi. Mausta suolalla ja paahda kuumalla pannulla nopeasti niin että palat saavat väriä.  Siirrä syrjään odottamaan.




Pilko selleri lohkoiksi. Kuori omena, poista siemenkota ja pilko. Kuori ja pilko peruna ja sipuli. Laita ainekset kattilaan ja kaada päälle 8 dl kiehuvaa vettä. Mausta suolalla ja valkopippurilla. Keitä keskilämmöllä kunnes ainekset ovat kypsiä. Soseuta keitto tehosekoittimella tai sauvasekoittimella. Lisää kerma ja kuohkeuta sauvasekoittimella. Kaada keitto kuppeihin ja ripottele päälle paprika-inkiväärisilppu.

Pinaattimunakas


Kiireetön sunnuntaiaamu on mukava aloittaa makuaistit herättelevällä aamiaisella. Pinaatti ja lohi on klassinen yhdistelmä, joka maistuu myös aamulla. Pinaattimunakas, kylmäsavulohi ja paistettu tomaatti muodostavat herkullisen ja terveellisen aamiaisen.


Kahden ruokailijan munakas:
4 kananmunaa
suolaa
rouhaisu mustapippuria
2 rkl voita
runsas kourallinen pinaattia

Lisäkkeet:
kylmäsavulohta
tomaatteja
basilikaa
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Halkaise tomaatit, mausta ripauksella suolaa ja lisää puolikkaiden päälle basilikan lehti. Laita kuumalle pannulle oliiviöljyä ja laita tomaatinpuolikkaat leikattu puoli alaspäin kannen alle kypysymään miedolla lämmöllä. Koristele kypsyneet tomaatit basikanlehdellä.

Huuhtele pinaatti ja leikkaa se viipaleiksi. Laita pannulle nokare voita ja kypsytä pinaattia keskilämmöllä 20 sekuntia, siirrä syrjään ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Laita kuumalle teflonpannulle ruokalusikallinen voita. Vatkaa kananmunat, suola ja mustapippuri kunnes keltuaiset ja valkuaiset ovat sekoittuneet. Kaada munakasmassa kuumalle pannulle. Kallistele pannua niin että munakasmassa hyytyy tasaisesti. Lisää pinaatti munakasmassan keskelle ja käännä munakas lastalla kaksinkerroin. Siirrä lautaselle ja tarjoa kylmäsavulohen ja paistetun tomaatin kanssa.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Ratatouille


Ratatouille on välimeren keittiön klassikkoja. Kasvisten herkullinen maku maksimoidaan paistamalla ne ensin erikseen pannulla puolikypsiksi ja lopuksi kypsyttämällä uunissa Provencen yrttien kanssa. Ratatouillen valmistaminen on helppoa, mutta kypsennys vie oman aikansa. Tämä kuitenkin kannattaa, sillä tuloksena syntyy vahvan makuinen ja täyteläinen kasvisherkku, jonka voi tarjota lämpimänä tai kylmänä, tai valmistaa etukäteen ja lämmittää ennen tarjoilua. Ratatouille sopii ruokien lisäkkeeksi, alkuruoaksi tai iltapalaksi.


Kuuteen annokseen tarvitaan
1 munakoiso
1 kesäkurpitsa
1 vihreä paprika
1 sipuli
1 purkki tomaattimurskaa (käytin tällä kertaa tomaattimurskaa, koska kypsiä tuoreita tomaatteja ei ollut saatavilla)
2 valkosipulin kynttä
timjamia
basilikaa
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

Leikkaa munakoiso ja kesäkurpitsa sentin paksuisiksi viipaleiksi. Viipaloi sipuli, vihreä paprika ja valkosipulin kynnet.

Paista munakoisot pannulla oliiviöljyssä kummaltakin puolelta niin että ne ovat kevyesti ruskistuneet, siirrä syrjään ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Toista sama kesäkurpitsalle sekä lopuksi paprikalle, sipulille ja valkosipulille yhdessä.




Öljyä uunivuoka kevyesti oliiviöljyllä ja laita pohjalle 1/3 tomaattimurskasta. Lado munakoiso-, kesäkurpitsa-, paprika- ja sipuliviipaleet vuorotellen vuokaan riveittäin ja lisää väleihin tuoretta basilikaa ja timjamia. Kaada päälle loput tomaattimurskasta. Paista 180-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Voit tarjota ratatouillen joko lämpimänä tai kylmänä.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Minikurpitsa-tagliatelle



Ystäväni ei erityisesti pidä kurpitsasta. Onnistuin kuitenkin salakuljettamaan kotiin muutaman minikurpitsan ja valmistin niistä italialaisen kurpitsapastan. Lempeän makuinen pasta sai kehuja ja raivaa tietä tuleville kurpitsaherkuille!


Kahteen annokseen tarvitaan
4 minikurpitsaa
1 rkl shalottisipulia viipaloituna
voita
oliiviöljyä
parmesaania raastettuna
tuoretta basilikaa hienonnettuna
mustapippuria
suolaa




Viipaloi 2 minikurpitsaa ohuiksi viipaleiksi. Laita paistinpannulle voita ja oliiviöljyä. Paista kurpitsa- ja shalottisipuliviipaleita keskilämmöllä niin että ne kypsyvät mutta säilyvät rapsakoina. Laita vesi kiehumaan ja mausta se suolalla. Laita kaksi minikurpitsaa kiehuvaan veteen, anna kypsyä 3 minuuttia ja nosta pois.

Laita pasta veteen ja keitä ohjeen mukaan al dente -kypsäksi. Valuta vesi pastasta, lisää kattilaan ruokalusikallinen voita ja sekoita. Kaada pasta pannulle kesikurpitsan joukkoon ja sekoita. Annostele pasta lautasille ja lisää lisää keittämäsi kesäkurpitsat viipaloituna pastan päälle. Lisää parmesan-raaste, loraus oliiviöljyä, rouhaisu mustapippuria ja koristele basilikalla.



sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Eero Mäkelän opissa



En ole aina ollut kiinnostunut ruoanlaitosta. Kun mietin omaa suhdettani ruoanlaittoon, nousee mieleeni vuosien takainen kohtaaminen keittiömestari Eero Mäkelän kanssa. Eero Mäkelä on suomalaisen keittotaidon grand old man, joka on tuonut Suomeen ensimmäisen Michelin tähden ja toiminut tuomarina kansainvälisessä Bocuse d'Or -kilpailussa Lyonissa.


Olen osallistunut muutamille ruoanlaittokursseille. Näistä mieleenpainuvin on ollut Eero Mäkelän pitämä Helsingin Kulinaarisen Instituutin "Oodi unhoon jääneille Herkuille" -kurssi. Kanavarannassa pidetyllä kurssilla keskityttiin sisäelinruokiin, mm. kateenkorvaan, vasikanmaksaan, lampaan aivoihin, kieleen ja mahalaukkuun. Kaikki osallistujat olivat Helsinkiläisten ravintoloiden keittiössä työskenteleviä ammattilaisia - minua lukuunottamatta!

Kurssilla työskenneltiin pareittain ja kukin pari valmisti yhden ruokalajin. Päivän lopuksi nautimme yhdessä maistelumenuna kaikkien osallistujien valmistamat ateriat. Minä ja työparini saimme valmistettavaksi kateenkorvatimbaalin. Jokainen työpari sai aluksi ohjeet ja lyhyen opastuksen annoksen valmistukseen, minkä jälkeen tulisi selvitä omillaan.

Opetuskeittiön laitteet eivät timbaalin valmistukseen riittäneet, vaan jouduimme turvautumaan ravintola Kanavarannan lihamyllyyn. Timbaali kypsytetään vesihauteessa matalassa lämmössä. Kypsyyden voi todeta painamalla timbaalia kevyesti sormella, ja näin teinkin. Työparini epäröidessä kävin Eero Mäkelän kanssa uunimme edessä keskustelun:
- Chef, tämä on jo kypsä.
- Oletko varma siitä? Jos nostamme sen uunista, sitä ei voi enää laittaa takaisin.
- Chef, kokeilin sitä sormellani ja olen varma. Mitä kauemmin keskustelemme tässä, sitä enemmän se kypsyy ...

Eero Mäkelä nosti timbaalin uunista ja totesi että se on täydellinen. Illallisella nautimme ensimmäisenä valmistamaamme kateenkorvatimbaalia, ja tunsin ylpeyttä kun chef totesi sen olevan onnistunut. Oli kunnia tavata suomalaisen ruoanlaiton legenda ja saada häneltä oppia ja inspiraatiota omaan harrastukseeni.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Blinit ja mätiä


Löysin Hietaniemen kauppahallista tuoretta muikunmätiä, ja avasimme sen kunniaksi blinikauden. Blinit ovat ihana syysherkku, joka sopii alkuruoaksi tai koko ateriaksi, kun lisäkkeitä on tarjolla useita. Itse pidän blineistä kevyenä versiona, jossa voita käytetään ainoastaan paistamiseen. 


Neljään bliniannokseen tarvitaan
2,5 dl vehnäjauhoja
3 dl maitoa
1 kananmuna
suolaa
voita paistamiseen

Lisäkkeet:
200 gr mätiä
2 dl smetanaa
sitruuna
kevätsipulin varsi
1 punasipuli
mustapippuria pöytämausteena


Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää jauhot ja sekoita taikina tasaiseksi. Peitä ja kohota taikina lämpimässä paikassa tunnin ajan. 




Valmistele sillä aikaa lisäkkeet. Sekoita smetanan joukkoon puolen sitruunan raastettu kuori. Hienonna kevätsipulin varsi ja sekoita se smetanan joukkoon. Hienonna punasipuli. Laita smetana, punasipuli ja mäti omiin astioihinsa odottamaan tarjoilua. 

Erottele kananmunan keltuainen ja valkuainen. Vatkaa valkuainen vaahdoksi. Lisää taikinaan kananmunan keltuainen ja sekoita. Anna taikinan kohota puoli tuntia. Sekoita valkuaisvaahto taikinaan. Laita blinipannulle tai lettupannulle voita ja paista siinä blinejä miedolla lämmöllä kunnes ne ovat kullanruskeita ja kuohkeita. Tarjoile lisäkkeiden kanssa. Annoksen päälle voi halutessaan rouhaista mustapippuria myllystä.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Täytetyt italialaiset portobello-sienet



Valmistin alkuruoaksi klassisen italialaisen sieniruoan. Suurikokoisen portobello-sienen lakki paistetaan uunissa yrteillä, valkosipulilla ja parmesaanilla täytettynä ja maustetaan mustapippurilla, suolalla ja oliiviöljyllä. Vähistä aineksista syntyy herkullinen ja täyteläinen vegepihvi. Ihanalla italialaisella cucina povera -kokkauksella syntyy maistuva ruoka edullisista raaka-aineista.


Kahdelle ruokailijalle tarvitaan
2 suurta Portobello-sientä
1 valkosipulin kynsi ohuina viipaleina
1 oksa tuoretta timjamia
1 oksa tuoretta persiljaa
1/2 dl parmesaania raastettuna
suolaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Poista sienistä kannat ja aseta ne uunipellille leivinpaperin päälle (sienten kannat voit käyttää vaikkapa keittoon). Paista sieniä 200-asteisessa uunissa 8 - 10 minuuttia lakki ylöspäin. Ota sienet uunista, käännä ne ja laita lakkien sisälle valkosipuliviipaleet, mausta suolalla ja mustapippurilla ja lisää hienonnettua timjamia sekä parmesaaniraaste. Paista uunissa 3 - 4 minuuttia kunnes juusto on sulanut. Aseta tarjoilulautasille, koristele hienonnetulla persiljalla ja pirskottele päälle oliiviöljyä.




tiistai 14. lokakuuta 2014

Kampasimpukat mangokastikkeella



Viikko sitten Lontoon Cinnamon Clubissa nautin mielenkiintoisen intialaishenkisen kampasimpukka-alkuruoan. Inspiroiduin valmistamaan kotona samanhenkisen annoksen. Omassa versiossani päädyin hieman lempeämpään maisteiden käyttöön, sillä en halunnut peittää kampasimpukoiden makua.


Valmistin kypsästä mangosta kastikkeen, joka sai potkua inkivääristä, chilistä, limetistä ja korianterista. Couscous sai seurakseen mustia sipulinsiemeniä ja pohjoisamerikkalaista Ras el Hanout -maustetta, johon olen jäänyt koukkuun. Näin syntyi nopeasti kaunis ja herkullinen annos, kampasimpukat mangokastikkeella á la Blond Kitchen!





Terveisiä Lontoon tunnetuimmasta intialaisesta ravintolasta: pannulla ruskitetut skotlantilaiset kuningaskampasimpukat, kukkakaali-sumakki-couscous



Kampasimpukat mangokastikkeella kahdelle ruokalijalle valmistuu näistä aineksista:
6 kampasimpukkaa
couscousia
mustia sipulinsiemeniä (Kalonjee)
Ras el Hanout -maustetta
kevätsipulia ja korianteria (tai vesikrassia) koristeeksi

Mangokastike:
1/2 mango
1 cm pala tuoretta inkivääriä
1 pieni chili
1 limetin mehu
tuoretta korianteria

Kuori ja halkaise mango ja poista kivi. Leikkaa puolikas paloiksi. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja jauha sileäksi seokseksi. Lisää tarvittaessa 1 - 2 rkl vettä niin että seon muuttuu hieman juoksevaksi.

Sekoita couscousiin pieni määrä mustia sipulinsiemeniä sekä Ras el Hanout maustetta ja valmista couscous ohjeen mukaan.

Kuivaa kampasimpukat talouspaperilla ja paista kuumalla teflon-pannulla kunnes paistettu puoli on kevyesti ruskistunut. Toista sama toiselle puolelle. Siirrä tarjoilulautaselle, lisää mangokastike ja koristele hienonnetulla kevätsipulilla ja korianterilla.



sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Gratinoitu parsakaali



Parsakaali ja mielipiteitä. Jotkut inhoavat sitä, toiset pitävät siitä, osa syö sitä koska se on terveellistä. Itse pidän parsakaalista ja sen maku on herkullinen vaikkapa tässä yksinkertaisessa ruoassa, jossa parsakaali yhdistetään parmesan- ja Gruyere-juustoihin. Tuloksena syntyy erinomainen alkuruoka tai lisäke, ja oikea parsakaalikammoisten käännytysherkku!


Kahden ruokailijan alkuruokaan tai lisäkkeeseen tarvitaan:
1 parsakaali
1/2 dl parmesan-juustoa raastettuna
1/2 dl Gruyére-juustoa raastettuna
1 1/2 dl kermaa 
suolaa
voita uunivuoan voiteluun

Huuhtele parsakaali. Leikkaa parsakaalin kukinnot lohkoiksi ja varret suikaleiksi. Höyrytä parsakaalinpaloja kakden minuutin ajan ja siirrä ne voilla voideltuun sopivan kokoiseen uunivuokaan. Ripottele päälle hyppysellinen suolaa, lisää kerma ja juustoraasteet. Paista 225-asteisessa uunissa 15 - 20 minuuttia kunnes ruoka on kevyesti ruskistunut pinnalta.



lauantai 11. lokakuuta 2014

Osterit kolmella tavalla



Ostin Stockmannin hulluilta päiviltä tusinan pakkauksen ostereita. Puinen laatikko sisälsi myös osteriveitsen ja maksoi noin 14 euroa, joten yhden osterin hinnaksi tuli vähän yli euro. Yleensä nautin osterit raakoina, mutta tällä kertaa innostuin kuorruttamaan ne uunissa. Valmistin osterit kolmella eri täytteellä: espanjalaisittain, meksikolaisittain ja ranskalaisittain. Kaikki onnistuivat hienosti ja annos keräsi kiitoksia. Kuuden osterin alkuruoka kolmella maulla tarjosi ihanan makuseikkailun. Jos arastelet vielä osterien syömistä, on uunissa kypsennys hyvä tapa päästä osterien makuun!




Osterien valmistelu


Osterit ostetaan elävinä. Kun kuljetat ne kaupasta ja säilytät niitä kotona, varmista että ne saavat happea. Jos osterit laitetaan muovipussiin, on pussiin tehtävä ilmareikiä. Itse pyrin käyttämään osterit mahdollisimman pian hankinnan jälkeen ja vältän pitämästä niitä jääkaapissa yhtäjaksoisesti pitkään.

Tämän ohjeen uunissa kuorruttettavat osterit valmistellaan näin: 

Pese osterit kylmällä vedellä ja tarkista, että kuoret ovat ehjät. Avautuneet osterit heitetään pois. Osterien kuorimiseen tarvitaan osteriveitsi ja vanha pyyhe tai vastaava kangas. Ota osteri käteesi niin että pyyhe on kätesi ja osterin välissä suojana. Pidä osteria siten, että kuppimainen puoli on alaspäin. Työnnä osteriveitsi osterin kuoren saumaan siitä päästä, josta kuorenpuolikkaat ovat kiinni (kuoren terävin kohta). Ujuta veitsi kuoren sisälle, ja liuuta sitä kuoren päällipuolta pitkin niin että päällimmäinen puolisko lopuksi irtoaa. Tarkista ettei kuorenmurusia ole mennyt osterin päälle. 

Pyri käsittelemään osteria niin ettei sen sisällä oleva neste valu pois. Leikkaa osteri saksilla tai terävällä veitsellä irti kuoren alapuoliskosta, jolloin se on helpompi syödä kypsennyksen jälkeen. Asettele osterit uuninkestavään matalaan astiaan odottamaan täyttämistä. Voit laittaa astian pohjalle merisuolaa jolloin osterit saa helpommin pysymään suorassa.



Osterien täytteet esikäsiteltyinä 

Espanjalaiset osterit


4 osteria
Chorizo makkara
1 tl korppujauhoja

Poista Chorizo-makkarasta kuori, leikkaa siitä kaksi sentin paksuista viipaletta ja paista ne pannulla kypsiksi ja hienonna ne. Laita osterin päälle hienonnettua chorizoa ja lisää päälle korppujauhoja. 

Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 4 - 5 minuuttia. Osterien tulee kypsyä vain kevyesti. 



Osterit menossa uuniin. Merisuolan avulla saat osterit helpommin pysymään suorassa.

Meksikolaiset osterit


4 osteria
1 rkl punaista paprikaa hienonnettuna
1 rkl vihreää paprikaa hienonnettuna
1 rkl sipulia hienonnettuna
2 kirsikkatomaattia
tuoretta korianteria hienonnettuna
chiliä hienonnettuna
1 tl voita
suolaa
mustapippuria
voita
korppujauhoja

Halkaise kirsikkatomaatit, puserra niistä siemenet pois ja leikkaa pieneksi paloiksi. Kypsennä parikat, sipuli ja hienonnetut tomaatit ja chili pannulla pienessä määrässä voita. Mausta suolalla, mustapippurilla ja tuoreella korianterilla.

Laita seos osterien päälle, lisää hyvin pieni nokare voita ja korppujauhoja. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 4 - 5 minuuttia. Osterien tulee kypsyä vain kevyesti. 



Ranskalaiset osterit


4 osteria
kourallinen tuoretta pinaattia
1 valkosipulin kynsi
1 rkl sipulia hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

Hollandaise-kastike:
1 kananmunan keltuainen
50 gr kylmää voita pieniksi kuutioiksi leikattuna
1 rkl balsamico-valkoviinietikkaa
suolaa
valkopippuria

Kypsennä pinaattia kuivalla teflon-pannulla muutama minuutti kunnes se menee kasaan. Siirrä leikkuulaudalle ja pilko pieneksi. Viipaloi valkosipuli hyvin ohuiksi viipaleiksi ja kypsennä  pannulla yhdessä hienonnetun sipulin kanssa hetki ja siirrä syrjään. Sipuli ei saa ruskistua!

Valmista hollandaise-kastike. Kastikkeen teko tapahtuu miedolla lämmöllä, tai vaihtoehtoisesti vesihauteessa. Ota pieni paksupohjainen kattila ja anna sen lämmetä miedolla lämmöllä. Lisää kananmunan keltuainen ja vatkaa sitä miedolla lämmöllä. Lisää balsamico-valkoviinietikka, suola ja valkopippuria. Lisää keltuaiseen vähitellen voinokareita jatkuvasti sekoittaen. Voinokareiden tulee olla imeytynyt keltuaiseen ennen kuin lisäät seuraavat.

Aseta osterien päälle hienonnettua pinaattia, valkosipuli ja sipuli. Lisää päälle korppujauhoja. Paista 250-asteisen uunin ylimmällä tasolla 4 - 5 minuuttia. Osterien tulee kypsyä vain kevyesti. Annostele hollandaise-kastike kuumien osterien päälle.



keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Kaalipiirakka



Kaaliruoat ovat syksyn juttu. Avasin kaalikauden tekemällä piirakan, jonka täytteessä on kaalia ja kananmunaa. Kaalipiiras on ihana iltapala, lounas tai välipala. Uuden sadon kaali muuttuu kypsyessään suloisen makeaksi.


Taikina:
1/2 rkl tuoretta hiivaa
1/2 dl kädenlämpöistä vettä
1 rkl juoksevaa hunajaa (tai 2 rkl sokeria)
1 kananmuna
1 dl maitoa
1 rkl smetanaa
1 rkl auringinkukkaöljyä
3 dl vehnäjauhoja
vehnäjauhoja alustamiseen

Täyte:
1/2 dl maitoa
50 gr voita
500 gr valkoista kaalia
suolaa
2 kovaksi keitettyä kananmunaa




Valmista ensi taikina: Liuota hiiva veteen, lisää hunaja, kananmuna, maito, smetana ja öljy ja sekoita. Lisää 1/2 dl vehnäjauhoja, sekoita, peitä liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa puolisen tuntia kunnes taikinan pinnalle muodostuu pieniä kuplia. Alusta loput jauhot taikinaan ja anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.

Valmista täyte: Suikaloi kaali. Lämmitä suuressa kattilassa maito, lisää voi ja anna sen sulaa. Lisää kaali ja hauduta keskilämmöllä kunnes kaali on kypsää. Mausta suolalla. Kuori kananmunat, hienonna ne ja lisää seokseen.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan, joista toisesta tulee pohja ja toisesta kansi. Kaulitse toinen taikinapuolikas ohueksi ja aseta se voideltuun vuokaan. Kaada täyte vuokaan ja tasoita. Kaulitse toinen taikinapuolikas ohueksi ja nosta vuoan päälle kanneksi. Kääntele ja nipistele reunat yhteen niin että syntyy tiivis kuori.

Paista 250-asteisessa uunissa muutama minuuttia, vähennä lämpö 195 asteeseen ja kypsennä kullanruskeaksi. Ota piiras uunista ja peitä liinalla jolloin kuori pehmenee.

maanantai 6. lokakuuta 2014

Modernia intialaista



Ehkä parasta Lontoon ravintolamaailmassa on eri maiden keittiöiden loistelias tarjonta. Halusin mahduttaa viikonloppuun illallisen intialaisessa ravintolassa. Cinnamon Club on Lontoon tunnetuin intialainen ravintola. Ravintola sijaitsee Old Westminster Libraryssa, mikä antaa paikalle persoonalliset ja tyylikkäät puitteet.




Ruoka valmistetaan perinteisten intialaisten menetelmien mukaan, mutta käyttäen myös eurooppalaisia raaka-aineita. Illalliseemme kuuluikin esimerkiksi täytetty kesäkurpitsan kukka, kampasimpukoita, carpacciota skotlantilaisesta lohesta ja jättirapuja. Ruoissa maistuivat miellyttävällä tavalla intilalaiset mausteet. Ruoka oli sielukkaampaa ja hienostuneempaa kuin suomalaisten intialaispaikkojen tarjonta. Vai mitä pidätte näistä:



Friteerattu kesäkurpitsan kukka, mustia kuminansiemeniä, tamarindilla glaseeratut vihannekset 



Pannulla ruskitetut skotlantilaiset kuningaskampasimpukat, kukkakaali-sumakki-couscous



Graavilohi-carpaccio, Devonin rapua, salaatti poltetusta chilistä, tamarind-hilloa



Tandoori Spencer-lahden villeistä jättiravuista, malai-currykastike, kuivatuilla ravuilla maustettu riisi



Tässä tulikin mukavasti uusia ideoita kotikeittiöön, heh!

lauantai 4. lokakuuta 2014

Täydellinen lounas



Lomamatkoilla rakastan lounaita. Ehkä se johtuu siitä, että arkena lounas on sovitettava työkiireiden lomaan. Olenkin ottanut tavaksi jättää hotelliaamiaisen tilaamatta ja säästää ruokahalun rauhalliseen lounashetkeen. Perjantaina lontoolaisia hemmoteltiin aurinkoisella säällä ja halusimmekin löytää ravintolan, jossa voisimme nauttia lounasta terassilla. Pienen kaupunkikävelyn jälkeen löytyikin Sohosta Chotto Matte. Tyylikkäästi sisustettu paikka oli tullessamme täynnä, ja onnekkaasti meille vapautuikin heti pöytä. Lounaspaikassa vallitsi mukava tunnelma eikä kellään näyttänyt olevan kiire takaisin töihin vaikka kello lähestyikin jo kahta.




Chotto Matte on japanilais-perulainen ravintola. Yhdistelmä kuulostaa eksoottiselta, mutta toimii. Ruokalistalta löytyy sushia ja sashimia Japanista ja cevicheä Perusta, ja fuusioruokia siltä väliltä. Alkuun nautitut sushit ja sashimit olivat herkullisia ja niissä oli käytetty sopivasti luovuutta.




Pääruoaksi valitsin hiilillä grillattua mustekalaa. Vaikka olenkin syönyt tätä herkkuani useissa paikoissa, oli tämä annos paras maistamani. Mustakala oli taiten grillattua, pinnalta rapsakkaa mutta sisältä mureaa eikä lainkaan sitkeää. Mustakalat tarjottiin perulaisen perunamuhennoksen kanssa. Muhennos oli väriltään violettia, mikä tulee perunoiden väristä. Kastike oli valmistettu jugurtista, joka oli saanut värinsä mustikasta. Mustekalan perulainen lisäkesalaatti oli ihanan raikas: siinä oli quinoaa, granaattiomenan siemeniä, paahdettuja maissinjyviä, kirsikkatomaattia, vesikrassia ja limemehua. Tämä ohje lähtee mukanani Blond Kitchenin keittiöön! Täydellisen lounaan jälkeen olikin mukava lähteä viettämään aikaa kaupungille.



perjantai 3. lokakuuta 2014

Dim Sum dinner




Good old England! Lontoon viikonloppu käynnistyi illallisella ihanassa Hakkasanissa. Modernilla otteella laadukasta kiinalaista ruokaa tarjoileva paikka on noussut yhdeksi suosikikseni, ja ensimmäisen illan pöytävarauksemme olikin tehty tuohon kiinalaisen ruoan mekkaan. Ravintolaan saapuminen saattaisi hämmentää ensikertalaista: se sijaitsee hämärän pikkukujan perällä. Ravintolan ulkopuolelle parkkeeratut kalliit autot kuljettajineen ja ovea vartioivat harteikkaat turvamiehet tummissa puvuissaan kertovat, että olemme oikeassa paikassa.




Kerrottuamme nimemme jo kahdessa eri tarkistuspisteessä saavumme maanalaiseen tyylikkäästi sisustettuun ravintolasaliin, joka on viimeistä sijaa myöten täynnä. Musiikki ja vilkas puheensorina saattelee meitä, kun tarjoilija ohjaa meidät ensin paikan tyylikkääseen baariin. Pyydän baarimikkoa suosittelemaan minulle jotain hyvää alkudrinkkiä, ja saan oman pienen kannun jossa drinkkini on. Juomassa on sakea, prosecco-kuovuviiniä, valkoista martiinia sekä koristeena ja makua tuomaan kurkun siivuja ja sitruunan kuorta. Elegantissa juomassa maistui sake ja se oli ihana aloitus illalliselle. Tummalla kivellä paneloidussa baarissa on mukava virittäytyä illalliseen.




Illiseksi valitsimme maisteluannosten listalta Dim Sum platterin, ankkarullia, salt and pepper -mustekalaa ja uppopaistettua pehmeäkuorista rapua. Dim Sumit ovat parhaita saamiani ihanine kastikkeineen. Suussa sulavat ankkarullat ovat rapeita ja meheviä. Herkullinen pehmeäkuorinen rapu kypsennetty kevyesti paneroituna. Ankkarullien valmistamista haluan ehdottomasti kokeille kotikeittiössäni. Myös alkudrinkkini resepti tulee mukanani Suomeen, sitä on ehdottomasti tehtävä! Hakkasan on ravintola, jossa illallisesta tulee viihdyttävä sosiaalinen kokemus. Paikan musiikki voisi soida klubissa ja kaikki yksityiskohdat sisustuksessa ja henkilökunnan asuissa ovat loppuun asti mietittyjä. Tällaista paikkaa kaipaa myös Helsinkiin.