sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Luonnon jugurttia, paahdettuja siemeniä ja marjoja




Olen viime aikoina innostunut aamiaisella nauttimaan jugurttia tuoreiden marjojen ja paahdettujen siemenien sekä myslin kanssa. Kaupassa myytävät jogurtit ovat mielestäni liian makeita ja esanssisia. Jugurtti-baarimme perustan muodostaa maustamaton turkkilainen jugurtti, johon jokainen voi lisätä baarista haluamansa ainekset. Paahdetut kurpitsan-, pellavan- ja hampunsiemenet antavat annokseen miellyttävää aromia ja purutuntumaa. Jos kaipaa makeutta, voi lisätä jugurttiin juoksevaa laadukasta hunajaa, jonka maku toimii hienosti jugurtin ja paahdettujen siementen kanssa. 





Jugurtti-baariin tarvitaan
maustamatonta turkkilaista jugurttia
kurpitsansiemeniä
pellavansiemeniä
hampunsiemeniä
luomumysliä
hunajaa
mansikoita
mustikoita
vadelmia





Paahda siemenet kuivalla pannulla. Laita siemenet, mysli ja marjat tarjolle omissa asioissaan niin että kukin voi koota niistä mieleisensä annoksen. Luonnonjogurtin maustamiseen sopii mainiosti hunaja.