tiistai 10. lokakuuta 2017

Pasta kasviskastikkeella italialaiseen tapaan



Tässä italialaisessa pastassa toteutuu se mitä arvostan hyvässä syksyisessä arkiruoassa: täyteläisen lämmittävä ja herkullinen maku, joka syntyy tuoreista aineksista. Välimeren keittiöstä inspiraationsa saanut kastike on tehty ainoastaan kasviksista, ja koko ruoka valmistuu puolessa tunnissa. Bonissimo! 


Kahteen annokseen tarvitaan
150 g tagliatelle-pastaa
oliiviöljyä
1 prk tomaattimurskaa
2 tl kapriksia hienonnettuna
8 suurta vihreää oliivia, joista kivet poistettu
1 pieni munakoiso pieneksi pilkottuna
1/2 varsisellerin varsi pieneksi pilkottuna
1 pieni sipuli hienonnettuna
1 valkosipulinkynsi ohuina siivuina
suolaa
mustapippuria
kuivattua oreganoa 
tuoretta basilikaa
parmesan-juurtoa raastettuna




Laita pannuun oliiviöljyä. Lisää lämpimään öljyyn sipuli ja valkosipuli ja anna kuullottua hetken. Lisää munakoiso ja varsiselleri ja anna kypsyä viitisen minuuttia. Lisää tomaattimurska, oliivit, kaprikset, oregano, basilika, suola ja mustapippuria ja hauduta keskilämmöllä 15 minuuttia.

Kastikkeen kypsyessä valmista pasta suolalla maustetussa vedessä ohjeen mukaan. Kun pasta on lähes kypsää, nostele se valmiin kastikkeen joukkoon niin että kastiketta imeytyy pastaan. Annostele lautasille ja ripottele päälle parmesan-raastetta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti